31 December 2012

NOTHING EVER HAPPENS IF YOU ALWAYS PLAY IT SAFE


Sydän teille lukijoille, onnellista uutta vuotta jo vähän etukäteen! 

Uudenvuodenlupausten tekeminen on oikeastaan aika hassua. Ollaan jotenkin niin naiivin toiveikkaita, vuosiluvun vaihtuessa halutaan muuttua yhdessä hetkessä paremmiksi ihmisiksi. "Amerikkalaisen tilaston mukaan yhdeksän kymmenestä uudenvuodenlupauksesta jää täyttymättä", kerrotaan HS:n pääkirjoitussivulla. Silti oon itsekin ihan yhtä naiivisti joka vuosi lupaamaassa milloin mitäkin, vaikka en edes muista edellisvuoden lupauksia, niiden pitämisestä puhumattakaan. Ja silti voin taas kertoa, että uuden alku ja puhtaalta pöydältä aloittaminen (vaikka ihan pienimuotoisestikin) kiehtoo niin, että aion tänäkin vuonna luvata itselleni, tai ennemminkin toivoa itseltäni, muutamia juttuja.

Ensinnäkin, tulevana vuonna aion yrittää valokuvata, piirtää ja kirjoittaakin enemmän. Ja panostaa blogiin vähän nykyistä enemmän.

Toiseksi toivon itseltäni parempaa itsekuria, jotta voisin muuttaa elämäntapojani edes pikkuisen paremmiksi. Tämä on juuri yksi niistä iänikuisista lupauksista (kuinka moni samaistuu tähän?), mutta ehkä aloittamalla ihan pienistä, arkisista jutuista se ei tuntuisi niin ylitsepääsemättömän vaikealta.
 
Kolmanneksi, haluaisin olla spontaanimpi, pelätä ja huolehtia vähemmän ja uskaltaa enemmän ja useammin. Siihen liittyen suosittelen kuuntelemaan tämän supersuloisen neidin biisin ja kiinnittämään erityistä huomiota sanoihin (siitä otsikkokin)! Olkoon tämä sitten vuoden 2013 aloitusbiisi. Teettekö te uudenvuodenlupauksia?

edit/// Joanna kirjoitti tosi kivasti uudenvuodenlupauksiin liittyen, käykääs lukemassa! Ehkä tuo monta pikkutoivetta -systeemi voisi toimia minullakin... 

6 comments:

  1. tiesin heti et oli sun pinterest-taulu kun näin pienen kuvan idan blogissa ja vielä sun etunimen, oon kyllä vähän kateellinen nyt kun en itse saanut edes aikaiseksi osallistua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. luin sun kommentin ennen idan blogiin tai id:hen eksymistä, ehti nousta syke kyllä aika korkeelle ennen kuin pääsin asiaa tarkistamaan :-D asiasta tietämättömille, tästä on siis kyse!

      Delete
  2. Kiitos kiitos kiitos tuosta videosta! IHANA laulaja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos ihanasta kommentista, kiva että tykkäsit! :-)

      Delete
  3. Voi miten ihania kuvia! :)

    ReplyDelete

▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲

▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲
(click image for original source)
All photos (unless stated otherwise) © Nipsulintu, please don't use them without my permission. ☮. Powered by Blogger.