16 February 2014

Sunnuntaikuulumisia

Olin torstaina kuvaamassa pikkuveljen penkkareita ja ei hitto, meinasin alkaa itkeä siellä koulun pihalla kun katselin niitä tuntemattomia abeja! Olin niin iloinen niiden puolesta, ne oli niin innoissaan ja teki mieli sanoa, että nauttikaa nyt ihan täysillä tästä päivästä, toista samanlaista ei tule. Tuli tietysti mieleen omat penkkarit ja lukioaika muutenkin, vitsi että nautin niistä kolmesta vuodesta. Tai ehkä aika kultaa muistot... Lukioikäisenä on kuitenkin ihanalla tavalla siinä välissä, että on jo melkein aikuinen, mutta toisaalta elämä on vielä huoletonta. Melkein yhtä lailla liikutuin, kun katselin facebookista ja blogeista kuvia vanhojen tansseista, voi että! Terveisin Saara, 20-vuotias mummo :-D

Oon ollut jo yli viikon ärsyttävästi puolikuntoinen, mulla ei ole kuumetta mutta nuha ja yskä vaivaavat. (Tääkin kuulostaa nyt ihan jonkun mummon puheelta?!) Kunpa se kuume ei nousisikaan vaan tämä menisi nopeasti ohi, ensi viikolla on nimittäin tiedossa niin paljon kaikkea kivaa ohjelmaa, muun muassa liikuntailtapäivä jatkobileineen ja koko viikonlopun mittaiset talvipäivät (ja kai joku tenttikin... apua)!

Kaiken opiskeluahdistuksen ja -kiireen (itseaiheutetun!) lisäksi tässä olisi vielä ne kesätyöt. Hakijoita on niin paljon enemmän kuin työpaikkoja, että tuntuu jo ennen hakemuksen laatimista, että työn saaminen on tosi epätodennäköistä. Oon tietenkin myöhässä liikkeellä tämän(kin) asian kanssa... Ei kai se muu auta kuin kirjoittaa vain hirveän monta hakemusta ja toivoa, että jostakin tärppää.

Mitä teille kuuluu?

6 comments:

  1. sama, kattelin kans ihan surkeena penkkarikuvia, et voi ku siel vois taas olla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. oi voi, tuleekohan tää tunteilu toistumaan joka vuosi... :-D

      Delete
  2. Veit sanat suustani, tuli ihan sama fiilis penkkareita katellessa ja wanhojen kuvia! :--D Ja hei, täällä on kans yks, joka oottelee innoissaa talvipäiviä! :--)

    ReplyDelete
    Replies
    1. hups vähän myöhässä vastaan... toivottavasti siun talvipäivät oli hauskat, meillä ruotsinlukijoilla ainakin oli tosi kivaa! :-)

      Delete
  3. Aivan sama juttu täällä, voi sitä liikutuksen määrää kun katselin poikaystävän siskon pyörähtelevan perjantain tansseissa :D Ja ikävä kyllä voin samaistua myös tuohon työnhakutunteeseen, tällä hetkellä tarvitsisin ihan "oikeita" kokoaikaisia töitä, mutta olisin tyytyväinen jos saisin olla edes kesän ajan jossain mutta aika toivottomalta tuntuu! Joensuu >:(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ähhh niinpä! Mie oon onnekas kun saan tehdä edes pari vuoroa kuussa, mutta kun sitä samaa hommaa ei voi tehdä kesällä ja täällä on ihan muutama muukin nuori kesätöitä vailla... Tsemppiä siulle työnhakuun!

      Delete

▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲

▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲
(click image for original source)
All photos (unless stated otherwise) © Nipsulintu, please don't use them without my permission. ☮. Powered by Blogger.