7 April 2015

Kävin kaupassa

Tänään tilille kilahti opintotuki, siispä kävin ruokakaupassa ja kuvasin ostokseni. 21 eurolla sain seuraavaa:

- Valion Plus-kevytmaitoa, jota käytän lähinnä kahviin. Vähän kalliimpaa kun tavallinen maito, mutta maistuu täyteläisemmältä kahvissa, säilyy pidempään, ja eipä tuo lisätty proteiinikaan liene haitaksi kun en kovin paljon lihaa syö. En osaa ainakaan toistaiseksi juoda kahvin kanssa muuta kuin oikeaa maitoa, soija-, kaura- ja erilaiset pähkinämaidot ovat kyllä olleet kokeilussa...
- Soijamaitoa, joka maistuu parhaalta murojen kanssa tai sellaisenaan.
- Täysjyvä-paahtoleipää. Yleensä syön ruisleipää, mutta vaihtelun vuoksi halusin jotain muuta.
- Suklaa-pähkinämyslipatukoita lähinnä evääksi töihin.
- Basilika ja mozzarella, eivät kuulu vakio-ostoksiini mutta suunnitelmissani oli tällä kertaa yhdistää niitä jääkaapissa jo jonkin aikaa lojuneisiin tomaatteihin ja syödä pastan kanssa.
- Jotain kasvipohjaista ruokakermaa, katselin ensin Alpron vastaavia mutta huomasin sitten tuon suomalaisen purkin.
- Kananmunia
- Salaatti
- Avokadoja
- Kurkku, ostan kurkun varmaan joka ikisellä kauppareissulla. Se on vaan niin hyvää :-D
- Banaaneja
- Retiisejä! Tämä oli ihan heräteostos.
- Karkkia, tämä vasta olikin heräteostos. Mutta ihmismieli on heikko, onneksi sentään osasin ostaa järkevän määrän enkä mitään jättisäkkiä.


Basilikan laitoin ikkunalaudalle Indiskasta ostamaani teemukiin, siinä se nyt komeilee myslipurkkini kanssa ja odottelee syödyksi tulemista. Mulla on muutenkin kauhea himo hankkia ihan oikeita huonekasveja, mutten ole uskaltanut ostaa muuta kuin palmuvehkan, koska kasvit ei vain pysy hengissä mun hoivissa... Kun muutin omilleni puolitoista vuotta sitten, käytiin äidin kanssa ostamassa mulle pari mukamas superhelppohoitoista kasvia, mutta nekin kuoli jo ajat sitten. Mikähän kasvi ois oikeasti helppohoitoinen? Ja mieluusti vähän isokokoisempi ja näyttävämpi kuin jokin pikku kaktus :-D
 

16 comments:

  1. hei kerro sit jos keksit jotain hyvää retiiseistä, ainakin itselle ne on jokseenkin mitäänsanomattomia ja ois kiva kuulla mitä niistä voi kehitellä :)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse tykkään lisäillä retiisiä (viipaloituna) salaatteihin ja kasvispaistoksiin!

      Delete
    2. Miekin söin ne tällä kertaa salaatin seassa :-) Retiisit kasvispaistoksessa kuulostaa kyllä kokeilemisen arvoiselta!

      Delete
  2. Oon varmaan jotenkin hullu mutta mulle tuli tästä semmonen hassu innostus siitä että kun opiskelijana "saa" ite käydä kaupassa ja ostaa ruokaa omien suunnitelmien mukaan! :D:D Okei varmastikin tämä innostus laantuu kun sitä pitää tehdä usein ja kaikenlisäks on köyhä... :-----D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Et oo hullu, kyllä se sama innostus elää edelleen miussakin vaikka oon joutunut tekemään ruokaostokseni itse jo puolentoista vuoden ajan :-D Onhan kaupassa käyminen ja ruuanlaitto välillä tylsääkin, mutta pääasiassa ne on miulle mieluista puuhaa!

      Delete
  3. Kiva postaus! Muutin juuri omilleni niin hauska nähdä millä muut pienibudjettiset opiskelijat täyttävät ruokakassinsa :-)

    ReplyDelete
  4. Miten sä syöt noita retiisejä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sellaisenaan tai salaatissa :-)

      Delete
    2. Kuulostivat mun kommenttinilkeeltä, sorit 😅
      Jep täytyypä uskaltaa ostaa itsekin, kun ovat nyt sesongissa!

      Delete
  5. Siis jotenkin todella superihana postaus! Sai hymyn kaarelle ja valoa omaan opiskelijabudjetin elämään :D
    Vois vaikka ens kauppareissulla vaihtaa kaurahiutaleet paahtoleipään vaihtelun vuoksi (ja ostaa ne hiutaleet sitten loppukuusta...)! ^__^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kommentti!! Kiitos :-) mun piti itse asiassa ostaa myös kaurahiutaleita mut ne unohtu :-D

      Delete
  6. kiva idea toi basilika mukissa! :-) mä haluisin kans ostaa jotain huonekasveja mut muutan toiseen kaupunkiin viimeistään kesäkuussa niin turha mun on niitä nyt ostaa :-D vaikka en kyllä tiedä että mitkä kasvit mun hoivissa pysyis hengissä myöskään, ei oo mitään asiantuntemusta siinä asiassa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uuteen kämppään on sit kiva hankkia kasveja! Mutta kasvien hengissäpitämisvinkit ois tosiaan tervetulleita mullekin... :-D

      Delete
  7. Kiinanruusu ja rahapuu on ainakin helppoja kavereita ikkunalaudalle! Kiinanruusu selviaa vaikka kuivahtais ja pudottais kaikki lehdet, ja se kasvaa aika pian isoksi ja kasvua on mukava seurata. Mun mielesta se on sieva kasvi, ja joskus puskee kukankin! Rahapuuta ei tartte kastella kun kerran kuussa jos sillonkaan, liika kastelu sen yleensa tappaakin. Mulle on iskeny viherpeukalovimma ja oon tehny vahan kokeiluja.. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uu, kiitos paljon vinkeistä! Noita pitääkin kokeilla :-)

      Delete

▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲

▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲
(click image for original source)
All photos (unless stated otherwise) © Nipsulintu, please don't use them without my permission. ☮. Powered by Blogger.