28 July 2015

Joensuu-Tampere-Pori-Rauma-Oulu-Joensuu

Viime viikko oli niin hyvä! Lähdettiin ystäväni Idan kanssa maanantai-iltana junalla kohti Tamperetta ja palattiin sunnuntai-iltana Oulusta takaisin kotiin Joensuuhun. Tampere oli mulle ennestään tuttu kaupunki, ja Oulussakin käväisin keväällä pikaisesti, mutta muuten tuo läntinen puoli Suomesta oli mulle ihan tuntematonta aluetta. Vanha Rauma oli ihanan idyllinen, ja siksi raumalainen ovi ansaitseekin paikkansa tän postauksen aloituskuvana. Tampereen kuvia näkyikin jo viime postauksessa, mutta tässä vielä pari lisää.
Koettiin Plevnassa hämmentävä makuyhdistelmä, kun maisteltiin ihan asiantuntijoina (not) oluita ja syötiin mustikkavohvelia. Naamakuva on tässä vähän täytekuvan roolissa, vaikka onkin samana päivänä otettu eli sikäli relevantti, heh. Mutta kyllä mua hymyilytti ihan oikeastikin eikä vain selfien takia!

Ehkä kesän paras (ja kallein...) ostos: kunnolliset kengät. Oon koko kesän metsästänyt lenkkareita, jotka ei näyttäisi kauhean urheilullisilta neonvärisine vauhtiraitoineen, ja nyt vihdoin Tampereella tärppäsi. Nuo on sairaan mukavat jalassa ja kivat myös ulkonäöllisesti. Kuten viime kesänäkin, kävin Idan kampaaja-kaverin käsittelyssä. Hiuksista lähti miun mielestä kauhean paljon pituutta, niin kuin kuvastakin näkyy, kröhöm :-D Mut kyllä näitä nyt näin "lyhyinä" on paljon helpompi käsitellä.

Nää kaksi kuvaa on nyt kronologisen matkakertomukseni kannalta väärin päin. Ensin siis joimme Porissa pahaa jääkahvia (sori Pori, pitää ottaa uusintayritys sun kanssa. Porilaiset, mistä päin kotikaupunkianne saan sit seuraavalla visiitilläni hyvää kahvia?), ja sitten jossain Porin ja Rauman välillä näimme Lapijoen sillan.
Iltakävelyllä Raumalla. Oisin voinut tehdä oman postauksensa pelkästään reissun aikana otetuista kukkakuvista...
Vanhaa Raumaa. Tuntui ihan kuin olisi ollut ulkomailla! Vaikka ikävä kyllä en päässyt oikein kuulemaan Rauman giält, vaan melko tavallisen kuuloista suomea, mikä vähän latisti muuten niin eksoottista tunnelmaa.
Toivo-Olavi teki minuun vaikutuksen. Lauantai-aamuna lähdettiin autolla (ei Toivo-Olavilla) kohti Oulua. Sanoin itselleni YOLO ja matkustin pyjamahousuissa, koska ne on merkittävästi mukavammat jalassa kuin pillifarkut. Niin että jos joku näki lauantaina aamupäivällä Vaasan abc:llä juuri sängystä nousseen näköisen punapään, niin se olin minä.
Ja sitten se Oulu! Syötiin lauantaina vokkia ja sunnuntaina hampparia, otin kuvan valitettavasti vain ensimmäisestä. Tuohon viimeiseen kuvaan tiivistyy aika hyvin Oulu-tunnelmat: aurinko paistoi ja meitä nauratti. Tällaiset kesäreissut on ihan parhaita, muistelen viime viikkoa varmasti lämmöllä sitten kun sataa räntää ympäri vuorokauden. Pitäisi harrastaa kotimaan matkailua useamminkin. Kiitos matkaseuralle! :-*

2 comments:

  1. kauniita kuvia raumalta, koti ikävä iskee :D
    mutta eipä siellä juuri ketään puhu sitä rauman murretta niin kokonaisvaltaisesti mitä nyt vanhemman sukupolven edustajat enemmän, joten ei ihme ettet kuullut sitä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi vitsi, kiitos! Ja joo, mietittiinkin että ois pitäny hakeutua johonkin eläkeläisseurueeseen kuullakseen sitä oikeeta raumaa :-D

      Delete

▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲

▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲ ▲
(click image for original source)
All photos (unless stated otherwise) © Nipsulintu, please don't use them without my permission. ☮. Powered by Blogger.